Tahdon tällä kertaa kertoa tavastani hahmottaa todellisuutta, jossa koen eläväni. Et ehkä ole tullut ajatelleeksi sitä, että jokaisella ihmisellä on oma todellisuutensa, vaikka maailamme näyttävät koskettavan toisiaan joissain kohdissa. Niin kauan kun ihminen ei ole herännyt tai havahtunut elämänsä unesta,todellisuus on kuin kupla jonka ympäröi häntä. Ehkä havahtuminen onkin kuin tietoisessa tai selkounessa olemista; tietää, että näkee unta, mutta uni jatkuu. Ihminen voi kuitenkin luoda omaa untaan kun hän ei koe olevansa unen uhri, vaan itse unennäkijä. Ihmeiden oppikurssi kertoo tästäkin monin sanoin.
Periaatteesa me kaikki ihmiset olemme unemme uhreja niin kauan kunnes otamme vastuun siitä, että luomme itse untamme, olemme sen lähde. Aivan kuten aallot saavat voimansa merestä ja nousevat siitä, saavat ilmiöt ja asiat alkunsa tietoisuutemme merestä. Ja sinnne takaisin taas aikanaan palaavat. Oletko sinä meri vai pieni aalto?
Viime viikolla olin kylpylässä, porealtaassa. Usein olen vedessä meditatiivisessa tilassa. Joka tapauksessa katselin ympäristöä uneni näyttämönä, teatterini lavastuksena ja tiedostin taustalla, että kaikki on tietenkin Yksi, sen saman Ykseyden ottamia hahmoja ja muotoja. Altaaseen tuli vanha mies. Yksi katse. Itse tunnisti Itsensä hänen silmissään. Kumpikin ymmärsi. Pieni hymy. Sitten tilanne oli ohi. Mies lähti pois ja hänet korvasi itämainen mies lapsensa kanssa. Koin ykseyden tilan ja katsoin itämaisen miehen tatuointia. Hänen selässään luki: Jumala on rakkaus.
Eilen uudella hoitohuoneella oli toisenlainen kohtaaminen. Pelko tuli käymään hahmon ottaneena. Pelko joka pelkäsi kaikkea, jopa omaa perhettään ja sitten minua, niin kovasti, että hoito piti keskeyttää. Olin hämmästynyt, mutta vain hetken. Siellä taisikin olla joku osa Itseäni, joka tällaisen unen kautta halusi muistuttaa olemassaolostaan. Lähdin ajamaan autolla kaupungille ja pysähdyin liikennevaloihin. Edessäni olevan auton rekisterikilvessä luki UNI- ja numerosarja, jota en muista. Todellisuuteni siis muistuttaa minua unenomaisuudestaan. Aina kun olen tekemässä erehdystä, että uskoisin mieleni tuotoksiin ja ohjelmointeihin ja niiden luomuksiin päiväunessa..saan muistuksia monella tavalla.
Ehkä tämä on minun tapani Itse muistuttaa Itseäni, jotta en samaistuisi harhaan. Jollakin toisella on toisenlainen tapa tiedostaa, mutta tiedän, että moni kurssejanikin käynyt kanssasisar ja veli katselee elämänsä tapahtumia samoin kuin minäkin, symbolisesti. Vaikka kaikki on sellaista kuin se on, se on myös tämänlaista. Niin kauan kuin koen olevani jossain paikassa tai jossain maailmassa /tasossa, harjoitan tämänkaltaista näkemistä ja katselemista. Siihen saakka kunnes myös tietoinen uni päättyy ja herään unesta.
Mitä sitten tapahtuu? Sitä ei mieli voi koskaan tietää, eikä mitkään sanat kuvailla.. näin luulen. Mutta nyt vaikenen, sillä luulo ei ole kokemuksen väärti. Tosin kokemus sisältää kokijan. Olen melko varma, että valaistuminen ei sisällä kokijaa, ei valaistujaa, ei liene ketään joka voisi valaistua. Mitä sitten on? Se on salaisuus. Pidetään se salaisuutena. Aarrearkkuna, jonka sisällön jokainen saa kokea omalla tavallaan. Mutta sen voin jo arvata, että se on jotakin ihan muuta kuin mitä voimme odottaa sen olevan.
Uneksimisiin...
